Tofino

Tapaus 17: Viikonloppureissu Tofinolle

Tofino - pieni, hulvaton ja erittäin sympaattinen surffikylänpahanen länsirannikolla hieman pohjoisempana - oli viime viikonlopun agendana. Kun yksi vaihtareista keksii lähteä viikonlopuksi reissuun ja sattuu mainitsemaan aikeistaan muille, lopputuloksena on noin 10 vuokra-autollista matkaseuraa. 

Viimeiset kolme viikkoa ilmojen haltiat ovat noudattaneet seuraavaa kaavaa: viikolla on upea aurinkoinen keli, jota saat ihastella luokkahuoneen ikkunasta, ja viikonlopun vihdoin koittaessa alkaa vesisade. Joten perinteiseen tyyliin perjantaina starttasimme auton tihkusateessa. Edessä oli rapiat 300 km ja muutama mielenkiintoiselta kuulostava välietappi.

Ensimmäinen pysähdys oli tietenkin Walmart ja alko, sillä totta kai kunnon road tripille tarvitaan asianmukaiset eväät! Niitä seurasi Chemainus, Englishman River Falls Provincial Park, Coombs, Cathedral Grove ja lopulta Tofino. 

Lyhykäisyydessään perjantai-ilta koostui illallisesta erittäin kivassa ravintolassa nimeltä Shelter, hengailusta ja viininjuonnista hostellilla, tähtien ja kirkkaana loistavan Linnunradan katselusta rannalla ja luonnollisesti baarissa istuskelusta - tai oikeastaan seisoskelusta, sillä paikallinen baari (toinen kahdesta ainoasta) oli niin tupaten täynnä, että istumaan oli turha kuvitella pääsevänsä. Ja kyllä, tylsä tihkusade väistyi illalla ja avasi meille täysin pilvettömän ja kirkkaan illan. On muuten aika hätkähdyttävä näky tuo Linnunrata.

Lauantai oli pyhitetty surffaukselle. Ihan hullun hauskaa puuhaa! Ennakko-odotukset oli tasoa "olen tyytyväinen, jos edes saan räpiköityä itseni laudan päälle", joten kun homma alkoi toimia ja pystyin ilman sen kummempia ongelmia surffaamaan seisaaltaan, oli fiilis mahtava! Kuuden viikon päästä uusiksi Havaijilla toivottavasti hieman auringoisemmissa merkeissä!

Sunnuntaina ennen lähtöä käytiin Pasific Rim kansallispuistossa tsekkaamassa Rainforest Trail ja Canso Plane Crash Trail. Ensimmäinen oli mukava ja nopea pikkureitti, mutta jälkimmäinen kaukana mukavasta ja nopeasta. Parin kilometrin matka johon saimme kulutettua tunnin suuntaansa. Reitti oli märkää suota ja upottavaa mutaa, ja jollei halunnut upota mutalammikkoon, joutui käyttämään mielikuvitusta ja tasapainoa pomppiessa puunjuurelta toiselle tai puoliksi kiipeillessä puissa. Perillä odotti kuitenkin hieno näky: toisen maailmansodan aikana metsään tippunut Canso pommikone. Pearl Harbourin tapahtumien jälkeen Tofinolle rakennettiin lentokenttä vuonna 1941. Surffauksen (ja kahden illan baareilun) vuoksi kokovartalokipua tunteneena kyseinen hike oli kuitenkin melko fyysinen, vaikkakin todella sen arvoinen. ;)

Ylipäätään mainio viikonloppu.

Englishman River Falls

Cathedral Grove

Noin 800 vuotta vanha puu

Tofino

Rainforest Hiking Trail, Tofino

Matkalla lentokoneenhylylle

Kummallinen kanadalainen suo

Kuudes postaus

Tapaus 13: Like

Kanadalaisten joka toinen sana on like. "I was like yesterday like doing my like school stuff and I like heard that like..." Sitä voisi verrata suomen vastineeseen niinku, mutta moninkertaisesti pahempana. Kanadalaisen aksentin, tai oikeastaan sen puutteen, koska kanadalaisilla ei kai oikein ole aksenttia, omaksuminen on positiivista, mutta toivottavasti like ei tartu pahemmin.

Tapaus 14: International asshole vs. kulttuurierot

Eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa kommunikoiminen voi joskus johtaa väärinkäsityksiin, kun toiselle normaali käytös voi vaikuttaa toiselle hyvinkin epäkohteliaana. Pohdin, että vaikutankohan töykeältä vuokraisännän ja hänen lapsiensa silmissä, kun koko päivän vahvasti sosialisoituneena raahaudun väsyneenä illalla kotiin, enkä jaksa höpistä heidän kanssaan kuin hetken? Joku ilta kotiin tallustaessa myhäilin tyytyväisenä, kun näin valojen olevan sammuksissa talossa - aah, ei tarvitse muuta kuin rapsuttaa koiraa sisäänastuessa ja siinä se! Mietin, että kelaakohan esimerkiksi espanjalaiset koskaan samoin, että on ihanaa välttyä ihmiskontaktilta? On vain aika mukavaa päästä omaan huoneeseen, rauhassa, yksin. Kai se suomalaisuus tulee näissä hetkissä ilmi? Täytyy varmaan ehdottaa, että illallistettaisiin joku päivä porukalla.

Todettiin kuitenkin vaihtarikaverien kanssa eräänä iltana, että on tapauksia, jolloin kaikki huolimatta kulttuurista, kielestä, uskonnosta tai kansalaisuudesta pitävät toimintaa epäkohteliaana. Nimettiin tällaiset tapaukset ryhmäksi international assholes. Mielestäni aika kuvaavaa.

Tapaus 15: Peurat

Peuroja on kaikkialla. Ihan joka paikassa ja paljon. Ja ne ovat pirun kesyjä - autot voivat ajaa metrin parin päästä ilman, että Perhe Peura vaivautuu vaihtamaan ruokailupaikkaansa tien reunasta muualle. Tämän kolmen viikon aikana peurattomat päivät voi laskea yhden käden sormilla. Ne on kyllä hauskoja ihmiselle, joka jaksaa ilostua pelkästä oravan näkemisestäkin (näin muuten unta, että orava puri mua poskesta... lieneeköhän enneuni?), mutta voin kuvitella, että paikallisilla alkaa mennä hermo. Mutta onhan ne nyt ihania ja kauniita! Ja maistuvia... Miksei niistä osaa vain lahdata ja syödä? Iloisen elämän eläneitä citypeuroja!

Iltakäppäilyllä Peura ja Peura Jr. tapittivat noin 10 metrin päässä.

Tapaus 16: Kierrätys

Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin Kanadassa (tai ainakin Victoriassa) kierrätetään. Täällä on normaalisti seka- ja biojäteastiat joka omakotitalolla, mutta sen lisäksi kierrätetään muovipurkit, metalli, lasi ja kartonki. Ko. jätteet laitetaan ilmeisesti kerran viikossa (tai kerran kahdessa viikossa, täytyy tehdä tarkempaa empiiristä tutkimusta) sinisiin laatikoihin ja jätetään talon eteen tien varteen. Jossain vaiheessa päivän parin sisällä tulee roskakuski ja nakkaa sinisten laatikoiden sisällöt jäteauton kyytiin. Melko aikaavievää ja tehotonta puuhaa, mutta siihen saa tässäkin maassa tottua monessa kohtaa (verrattuna Suomeen).

Tyhjennetyt laatikot jätetään ylöalaisin.

Sympaattiseen lähirantsuun on vain viiden minuutin kävelymatka!

Yritin ottaa siivoa kaverikuvaa Stellan kanssa, mutta koiruutta kiinnosti enemmän mun naaman kuolaaminen.

Tää oli paras, johon pystyttiin.

Sunnuntaileijoja

Ensimmäiset pesukarhut ja muuta sekalaista

Tapaus 9: Pesukarhut

Miten onnellinen ihminen voikaan olla törmätessään illalla kotiintulomatkalla kolmeen pesukarhuun! Kuulin ensin epämääristä rapinaa, kunnes kadunkulman taakse päästyäni näin kolme pientä harmaa-asuista veijaria. Kaverukset säntäsivät ripeästi puuhun piiloon murisemaan ja esittämään urheaa. Siinä tapitettiin toisiamme ihmeissämme. En tiedä kummat lie enemmän kiinnostuneita? Hetken päästä murina lakkasi ja kolme silmäparia jatkoi herkeämättä liikkeideni seuraamista. Aion kulkea joka ilta samaa reittiä ja pitää jotain koirannappuloita mukanani! Kyllähän pesukarhut kesyyntyy.

En ota kantaa siihen, kuinka hölmöltä näyttää henkilö, joka iltahämärässä, keskellä katua niska kenossa tuijottaa puunlatvaan minuuttitolkulla maailman suurin hymy kasvoillaan.

Tapaus 10: Stereotypiat

Vaikka tietoisesti yritän välttää ihmisten kategorisoimista kansallisuuden perusteella, aina se ei onnistu. Ihmiselle on luontaista luokitella ja jäsennellä asioita, jotta maailma pysyisi jotakuinkin ymmärrettävänä. Täällä on kuitenkin ollut erittäin virkistävää huomata, miten omat lievätkin ennakkoasenteet eivät pidäkään paikkaansa ja stereotypiat murenevat.

Mutta yksi stereotypia on ja pysyy. Ja se on täyttä totta. Saksalaiset. Saksalaiset puhuvat saksaa ja hengaavat saksalaisten kanssa. Heillä tuntuu olevan erittäin egosentrinen asenne omaa taustaansa kohtaan. Jos olet viiden saksalaisen porukassa ainoana ulkomaanlaisena, saksalaiset puhuvat saksaa. Ihan sama ymmärsitkö vai et. Ja ilmeisesti tämä on universaali ilmiö, sillä kaikki, joiden kanssa olen keskustellut asiasta, ovat sanoneet samaa. Tosin tunnen pari saksalaista, jotka tietoisesti haluavat välttää muita saksalaisia ja paheksuvat heidän sisäsiittoisuuttaan. 

Saksalaiset ovat kuitenkin poikkeuksetta olleet oikein mukavia, lukuunottamatta saksalaisuutta. ;)

Koska hattara nyt vaan on aika siistiä!

Tapaus 11: Alkoholi vs. pilvi

Ajattelin aiemmin, että Suomessa ollaan naurettavan tiukkoja alkoholin suhteen, mutta Kanadassa ollaan osittain vielä naurettavampia. Täällä saat monen sadan dollarin sakot, mikäli istut puistossa piknikillä oluttölkki kädessä. Ja kyllä, poliisit oikeasti sakottavat siitä, joten tämä ei ole mitään urbaania legendaa. Tiedän henkilön, joka sai sakot viedessään tyhjää siideritölkkiä roskiin. Poliisisetää ei kiinnostanut selitykset ulkomaalaisuudesta ja tietämättömyydestä. 

Missään julkisella paikalla et saa näyttäytyä alkoholijuoman kanssa, mutta pilveä voit kyllä vapaasti pössytellä missä vain. Eräs taksikuski tiesi kertoa kaverilleni, että ulkomaisella passilla voit kävellä pilvikahvilaan sisään ja ostaa jointin tuosta vaan. Kanadalaisella passilla tarvitset tähän reseptin, jonka hyvin suurella todennäköisyydellä saat lekuriltasi päänsärkyä valittamalla. 

Vancouverissa joka ikisellä kadunkulmalla haisi pilvi, mutta Victoriassa siihen törmää harvoin. Näin suomalaisen oikeustajun omaavalle henkilölle tätä ristiriitaa alkoholin ja huumausaineen kanssa näyttäytymisen välillä on jotenkin vaikea käsittää. Ei muuta kuin pilvipiknikille!

Tapaus 12: Luentoajat

Alkuun koin pientä närästystä katsoessani syksyn lukujärjestystäni. Koulua on maanantaista torstaihin (Jeij, perjantait vapaana niinkuin yliopistossa pitääkin [toim.huom. oma mielipide, mulla ei ole ollut perjantaisin koulua oikeastaan koskaan yliopistossa]), mutta kolmena iltana luentoja on klo 21.20 asti. Yli yhdeksään?! Munhan pitäisi olla nukkumassa kauneusunia jo kymmeneltä?!

Näin parin viikon jälkeen mielipaha on kuitenkin muuttunut mielihyväksi. Luennot alkavat yleensä klo 16-18 välillä, joten mulla on kaikki päivät aikaa puuhastella omiani. Tämä tarkoittaa heräämistä yhdeksän aikaan, loikoilua ja somen selailua sängyssä kymmeneen asti, rauhallista aamupalailua pitkällä kaavalla ja auringonottamista terassilla. Päivät tuntuvat kuin vapaapäiviltä, kun aamuisin ei ole pakko lähteä mihinkään. Ihanaa! Ainakin niin pitkään kuin lämpötilat pysyttelevät parinkymmenen asteen tienoilla.

Vuokraisännän superhauska koira Stella on mun seurana aina aamuisin.
Fiksu otus, ymmärtää nimittäin suomeakin. ;)

Epätodennäköisyyksiä

Istuskelen terassilla biksut päällä hörppimässä aamukahvia, kello on miellyttävästi vasta vähän yli 11. Yritin kovasti tehdä koulujuttuja, mutta kaksi päivää sitten nettikaupasta ostamani online kurssikirja ei jostain syystä vieläkään näy mulle. Kovin ikävää, joudun siis tyytyä blogin päivittelyyn. ;)

Tapaus 8: Sooke, miekkavalaat ja mustakarhu

Mä alan entistä enemmän lämpee tälle mestalle. Ei tarvitse ajaa kuin vajaan tunnin verran nähdäkseen toinen toistaan upeampia mestoja. Sunnuntaina lähdettiin viiden hengen tyttöpoppoolla vuokra-autolla Sookeen. Jätettiin auto parkkiin Provincial Parkiin ja lähdettiin seikkailemaan. Koska tietä pitkin kulkeminen on nössöille, päätettiin laskeutua alas joen varrelle ja kulkea "polkua" pitkin. Aika nopeasti tajuttiin, että polku oli ehkä turhan mahtipontinen termi, ja jouduttiin käyttää aika paljon mielikuvitusta, että löydettiin minkäänlaisia kulkureitin merkkejä maastosta. Ylös tielle ei enää päässyt, jollei olisi halunnut harrastaa boulderointia noin 8 metriä korkeaa, pystysuoraa ja sammalen peittämää kalliota pitkin. Lopulta selvittiin takaisin tielle ja päätettiin, että ehkä takaisin tullessa vaan nössöillään ja kuljetaan nöyränä tietä pitkin.

Lounastettiin joen varrella, löydettiin pothole eli ilmeisesti suomennettuna hiidenkirnu ja päätettiin pulahtaa uimaan. Hieman epäilytti, sillä olin kokeillut aiemmin vettä ja se oli jäätävän kylmää. Siis oikeasti kylmää. Paikka oli kuitenkin upea ja tuleva uimapaikkamme oli pienen vesiputouksen alla, joten eipä siinä vaihtoehtoja enää ollut. Adrenaliinin ja varmaan lievän shokin avulla joessa pystyi uimaan jonku aikaa ja hengaamaan hetken putouksen allakin. Aikamoinen mesta.

The adventure girls!

Seuraava etappi oli French Beach. Metsän takaa tuoksui meri, avautui upeat maisemat ja juuri, kun nostin katseeni merelle näin miekkavalaan hyppäävän! Mette oli nähnyt saman, joten yhdessä hihkuttiin "whale!! there's a whale oh my god!!" ja käsi kädessä rynnättiin juoksujalkaa rantaan. Siinä raikkaana puhaltavassa merituulessa ja auringonpaisteessa horisontissa vilahtelevia valaita katsellessa fiilis oli melko epätodellinen. 

Parin kilometrin päässä French Beachilta oli majakka, jota käytiin myös vilkaisemassa. Tyyni meri, toisella puolella häämöttävät Olympicin kansallispuiston vuoret, rannassa uiskentelevat hylkeet, täysin pilveton taivas, loistava seura ja uudestaan tällä kertaa hieman kauempana näyttäytyvä valaslauma. Majakalla saimme toiselta seurueelta kuulla, että he olivat nähneet karhun ihan lähistöllä. Koska karhunbongaus oli kaikilla ykkösenä listalla, päätimme koittaa onneamme.

Jotenkin vaikea kirjoittaa, kun ei itsekään oikein tiedä näinköhän vain unta. Millä todennäköisyydellä törmäät karhuun, joka on nähty pari tuntia aiemmin samalla alueella? En tiedä, mutta olisi kai pitänyt myös lotota sinä päivänä. Ajettiin rantaan vievää tietä, kun jotain vilahti silmäkulmassa vasemmalla puolella erkanevalla metsätiellä. Meni noin kolme sekuntia, ennen kuin tajusin, että taisin oikeasti nähdä jotain. Käännyttiin ympäri, ajettiin metsätien alkuun ja siellä se oli. Mustakarhu tallusti pitkin kyseistä metsätietä. Jos jo valaita katsellessa fiilis oli epätodellinen, niin mulla ei enää riitä sanat kuvaamaan tuota hetkeä. Karhu ei ollut moksiskaan, kun ajettiin hissukseen sen perässä. Jossain vaiheessa se kääntyi metsäaukealle ihan kuin poseeraamaan. Roikuin auton avonaisesta ikkunasta kädet innostuksesta täristen. Ja taas hihkuttiin. Kukaan ei oikeasti ollut kuvitellut, että meillä olisi mitään mahdollisuutta nähdä kyseistä otusta.  

Kaikki tämä vain yhden päivän aikana. Ei huono saldo.

Sooke river

French Beach

Mr. Black bear

Olympic Mountains

A happy girl

Cowichan Lake

Tapaus 6.2: Kuinka kauan saapumismasennusta lopulta kesti?

Seuraavaan päivään. Luulen, että suurin osa siitä huuhtoutui saman tien karhunvatukkasiiderin mukana, kun istuskeltiin torstaina orientaation jälkeen loistavalla porukalla kampuksen pubissa juttelemassa. 

Tapaus 7: Cowichan Lake & Getaway Weekend

Lauantaina iltapäivällä kahteen bussiin ängettiin lähes 90 vaihtaria ja nokat suunnattiin luoteeseen kohti Lake Cowichania. Pidennetyn viikonlopun tavoitteena oli nähdä mustakarhuja, mutta harmiksemme ei nähty niistä edes vilausta. Bongattujen villieläinten lista jäi aika köyhäksi ja sisälsi lopulta vain peuroja, hylkeitä ja oravia. Tosin hylkeet olivat hauskoja! Muutama hengaili sataman lähettyvillä rantavedessä ja otti chillisti. Uskoisin, että niiden mielestä ihmisten outojen touhujen katseleminen on ihan viihdyttävää puuhaa.

Getaway Weekendin agendana oli loistavan kotiruoan syöminen, yleinen hengailu, kanootti- ja kajakkiretki, vierailu upealla Botanical Beachilla ja tubing (en keksi mitään suomenkielistä vastinetta: ison, kumisen, ilmalla täytetyn renkaan päällä löhöilemistä ja kellumista vedessä) joella. Majapaikkaan saavuttaessa iski oikeasti ensimmäinen kriisi, jota voisi ehkä kutsua jopa kulttuurishokiksi. Upea järvimaisema pilkisti puiden lomasta heti, kun astuin bussista ulos. Ihana erämaa, järvi ja illalla rentouttava sau... hetkinen. Siinä se iski. Kovaa ja yllättäen. Olen Kanadassa. Ei Kanadassa ole saunoja. Olen mökkeilemässä järven rannalla ilman saunaa. Tanskalaiset ja saksalaiset kaverini olivat tikahtua naurusta, kun järkyttynyt ilme kasvoillani totesin, että "I just realized there's no sauna. I'm in Canada, not in Finland. Oh my god." 

Shokkia kesti jonkun aikaa, mutta selvisin. Ilma oli suoraan sanottuna surkea koko viikonlopun, mutta järvivesi oli käsittämättömän lämmintä, yli 20 asteista. En muista milloin viimeksi olisin uinut niin lämpimässä vedessä edes keskikesän helteillä. Ilman lämpötila oli noin 14-15, joten järvestä ei olisi halunnut nousta pois millään. Tubing olikin mielenkiintoista ko. säällä. Vermeinä oli pelkästään pipo, tuulitakki ja bikinit. Tunnin lilluminen jokea pitkin ei lopulta tuntunut kovin kylmältä, koska vesi oli niin mukavan lämmintä. Sekopäistä touhua silti. 

Viikonlopusta voisi kirjoittaa vaikka kuinka: mielenkiintoisista keskusteluista argentiinalaisen kanssa, japanilaisten kendama taitolelun kokeilemisesta, norjalaisten loistavasta englanninkielentaidosta, saksalaisten oluenjuontinopeudesta, tsekkiläisten hauskasta aksentista tai tanskalaisten syntymäpäivien viettämisestä. Ihan huikean hauskaa viettää aikaa 28 eri maasta tulevan opiskelijan kanssa.

En kuitenkaan aio kirjoittaa tästä tapauksesta sen enempää, mutta kiteytetysti hauskaa oli. Sen sijaan saatte nautiskella maisemakuvista viikonlopulta. Jätin tarkoituksella painavan, hankalan ja jollain tapaa velvoittavan järjestelmäkameran Suomeen. Huawein Honor 7 puhelimella pärjää kohtalaisesti, jos osaa käyttää mielikuvitusta kuvauskohteiden valinnassa. 

Cowichan Lake

Herättiin 6:15 katsomaan auringonnousua, jota ei lopulta pilvien takia nähty...

Botanical Beach

Muutama simpukka.

Rantaan huuhtoutuneita puita.

North Pacific Ocean - jos tarkasti katsoo voi nähdä Japanin tai Australian!

Metsissä oli valtavat määrät naavaa.

Paras viinin nimi koskaan, vaikka itse sisältö oli kyllä aikamoista kuraa. Taustalla UVIC:n värit.

Auringonlaskun jälkeen.

Seuraa blogiani Bloglovininilla.

Kuopattuja oliiveja ja typeriä kyselyitä

Tapaus 4:

Kun oot täysin uudessa maassa, niin jopa kaupassa käyminen on ajatusta ja vaivaa vaativa prosessi. Keskikokoisessa lähimarketissakin saa kulumaan aikaa toista tuntia, kun tuijottelee uusia ja erilaisia tuotteita ja koittaa tehdä vertailua niiden turvallisen tuttuihin suomalaisiin serkkuihin.

Käytin tänään Thrifty Foodsissa 10 minuuttia oliivihyllyllä. Mikäli keskinkertaisella englannillasi luulit, että kivettömät oliivit olisivat seedless olives, olit väärässä. Kivetön on pitted. Kun keskinkertaisella englannilla kuvittelee, että pit tarkoittaisi monttua, kuoppaa tai kuilua, "kuopattu oliivi" kuulostaa valehtelematta hieman epämääräiseltä.

Lisäksi oon törmännyt violetteihin paprikoihin, normikaupoissa myydään tiskillä kanansydämiä ja maitotuotteiden hinnat aiheuttavat valtavaa henkistä närästystä. Kun kerran kannat sylissä kaupasta kotiin ostokset kahdessa ruskeassa kahvattomassa paperikassissa (just sellaisissa, joita kaikissa jenkkileffoissa näkee), muistat joko ottaa repun tai pari kahvallista muovikassia kämpiltä mukaan. 

Tapaus 5:

Hankalimmalta tähän mennessä on tuntunut vastaaminen kysymykseen ”how are you?”. Esimerkiksi joka kerta kaupan kassalla alkaa pieni henkinen venkoilu, kun kassaneiti tuijottaa ystävällisesti silmiin ja kysyy miten menee. En tiedä mikä ihme siinä on, mutta ko. kysymys tekee olosta erittäin epämukavan. Totta kai tiedän, että kysymykseen pitäisi suhtautua vähän kuin tervehdykseen, mutta mitä hittoa! Suomalainen on tottunut vastaamaan kunnolla kysymyksiin tai sitten olemaan kokonaan vastaamatta. Tuollainen tarkoitukseton ja epäaito kiinnostus toisen ihmisen tunnetilaa, elämäntilannetta ja henkistä hyvinvointia kohtaan tuntuu niin väärältä. Ihan kuin tuntematon ihminen yrittäisi päästä luikertelemaan ihon alle – mitä hittoa se kassaneidille kuuluu, miten mulla menee! 

Victoriassa on ihan tolkuton määrä kukkia joka paikassa.

Tapaus 6:

Tämä vaatii oikeastaan laajuudensa takia jo oman otsikon: Saapumismasennus

Vaikka on äärimmäisen mielenkiintoista ja upeeta olla täällä, ei fiilis kanna ihan joka hetkeen. BUUM. Nyt suuri vaihtotabu on paljastettu - pahoittelut tuleville bloggaajille, jotka yrittävät esittää, että jokainen hetki ja sekunti alusta alkaen on maailman siisteintä ja tajuntaa räjäyttävää. Oikeastaan näin ensimmäisen viikon aikana monena hetkenä (poislukien ne, kun kiipeät aurinkoista vuoren rinnettä ylös ja vain muutamien metrien päässä sun yläpuolella lentää valtavia mustia haukkoja, niemen takaa avautuu valtava sädehtivä meri tai tuijotat kampuksella bussin ikkunasta ihan tien vieressä nurmea tyytyväisenä mutustelevaa peuraa) fiilis on aika perus, silloin tällöin jopa kehnohko. 

Voisin ihan hyvin olla omassa ihanassa Ruusulan pesässäni, istua omalla sängyllä, juoda omasta Iittalan Tanssi-mukista itse jauhettua Kesäkahvia ja kuunnella ikkunasta vaimeita syksyä enteileviä Helsingin ääniä. Voisin ilman ponnisteluja mennä verkkarit jalassa hakemaan loppumaan päässyttä suomalaista maitoa kulman takaa tutusta lähi-Alepasta, hymyillä samalle tutulle kassatädille ja ilahtua tarjouksessa olevasta jo valmiiksi edullisesta ruisleivästä. Kaikki olisi tuttua, normaalia, turvallista, varmaa ja helppoa.

Sen sijaan kaikki on uutta, erilaista, erikoista, outoa, epävarmaa ja joskus ahdistavaakin. Joka päivä joutuu yksin ponnistelemaan itsestäänselvyyksinä pitämiensä asioiden eteen, oppia ja havainnoida uutta. Ja tämä on sentään Kanada! Kaikki puhuvat englantia, aurinko paistaa suurimman osan ajasta ja ihmiset ovat ihania ja erittäin melko vähän pelottavia. Tämähän on helpoin paikka maailmassa olla yksin, ja silti iltaisin kaipaisin iltateetä ja tomaattijuustokurkkuruikkareita ja Hercule Poirotin katselua omassa kodissa, Suomessa. 

Suurin selittävä tekijä ajoittaiselle takaisin kaipuulle on se fakta, että olen yksin. Kirjoitan tätä keskiviikkoiltana, kun huomenna torstaina vasta alkaa orientaatio ja pääsen kunnolla tutustumaan ihmisiin. Lukuunottamatta viikonlopun treffailua Vancouverissa Rosan kanssa (tsekatkaa hänen bloginsa myös!), oon tehnyt ja nähnyt ja kokenut kaiken yksin. Se on toisaalta maailman siisteintä, mutta toisaalta turhauttavaa. Oon kyllä tutustunut jo yhteen victorialaiseen, vancouverilaiseen, ruotsalaiseen, aussiin ja intialaiseen. Vancouverissa baarissa juttelin kahden reissaavan saksalaistytön kanssa, mutta tapaaminen Victoriassa ei lopulta onnistunutkaan. Bussissa tapasin irkkupojan, jota suuresti huvitti ja hirvitti miten mun nimi kirjoitetaan (googlatkaa mun etunimi, jos ette hiffanneet).

Nyt olisi hyvä hetki heittää arvauksia, kuinka kauan saapumismasennus jatkuu. Huomiseen? Viikonlopun yli? Viikko? Puolitoista? Kaksi? Kun ei henkisesti vielä oikein ole täällä, mutta ei enää Suomessakaan. 

Voisin tulevaisuudessa hommaa venetalon.