Haukotustakin helpommin tarttuu hymy

Tapaus 24: Ovatko kanadalaiset onnellisempia kuin suomalaiset?

Sunnuntai, herrasmiehet ja heidän minipurjeveneensä.

Ihmiset hymyilevät enemmän ja vaikuttavat olevan tyytyväisempiä Victoriassa. En ole keksinyt tai havainnut mitään muuta syytä kuin sen, että tuntemattomatkin nostavat katseensa kadulla, kaupassa, puistossa ja bussipysäkillä, hymyilevät, tervehtivät ja ehkä kommentoivat jotain pientä ja huoletonta. Kaupassa olen kohdannut paikallisia, keskustellut mitä kummallisemmista asioista, ja tiedänpä muuten, että lähikaupan keski-iän kynnyksellä olevan kassan hiustenkasvu hidastui ensimmäisen lapsen saannin jälkeen. 

Edelleen kadulla koiran kanssa kulkiessa silloin tällöin tulee pakonomainen tarve pitää katse visusti asfaltissa ja puoliksi mädänneissä vaahteranlehdissä, mutta melko kiitettävästi jo nostan oma-aloitteisesti leukani ja otan rohkean röyhkeästi katsekontaktia. Tänä aamuna aamulenkillä puhistessani jyrkkää ja melko pitkää ylämäkeä ylös naureskelimme vieressä kulkevan rouvan kanssa, että ainakin kunto kasvaa tässä huhkiessa. Suomessa todennäköisesti olisin tehnyt kaikkeni välttääkseni kontaktia, hölkännyt nopeasti ohi rouvasta, jättäytynyt jälkeen ja odottanut, että tuntematon lajikumppanini katoaisi näkökentästäni, tai vähintään pyrkinyt pidättämään hengitystäni - eihän se nyt sovi muiden kuullen niin kovaan ääneen läähättää. 

Näissä kohtaamisissa oleellista ei ole se, minkä niminen turre kenelläkin on, onko tämä sateisin syksy Victoriassa vuosikausiin, kumpi omenamehu on parempaa, tietääkö juttuseurani missä Helsinki on tai kuinka eräänkin Skotlannista kotoisin olevan rouvan kaikki sisarukset asuvat eri puolilla maailmaa. Oleellista on se, kuinka hiton hyvältä kontakti ihmisten kanssa tuntuu. Uskaltaisin väittää, että haukotustakin helpommin tarttuu hymy. 

En usko, että kohtaamillani ihmisillä on kaikki asiat elämässä järjestyksessä ja elämä silkkaa onnea, iloa ja rakkautta, mutta siinä lyhyessä hetkessä ystävällisyys on vilpitöntä ja aitoa. Eikä sen tunteen tarvitse kestää kuin sen pienen hetken, hymyn sekaisen hymähdyksen, kun huomaamatta askel ja kohtaaminen kerrallaan ihmisyys ei tunnukaan niin mahdottomalta.

Koristelua kanadalaisittain

Tapaus 21: Halloween

Halloweeniin on vielä pari viikkoa, mutta jo nyt kanadalaiset tuntuvat sekoavan. Omakotitalojen pihat ovat täynnä mitä eriskummallisempia kauhukoristeita. Jos kuvittelit mielessäsi talon kuistin tai ikkunanpielet koristelulta tekohämähäkinseitein ja muutamin lepakoin ja hämähäkein, todellisuus täällä on jotain iha muuta. En tiedä onko kyseessä "pakko pistää paremmaksi kuin naapuri" vai ovatko kanadalaiset oikeasti niin liekeissä halloweenista? Oli miten oli, koristeluun todellakin panostetaan. Yhden pihan kukkapenkkiin oli luotu kokonainen hautausmaa ristineen. Kaikista vastaantulleista luomuksista en ole valitettavasti saanut napattua kuvia, koska vilkkaalla kadulla pällistely ja tuntemattomien ihmisten kotien kuvaaminen ei tunnu luontevalta. 

Alla kuitenkin pari esimerkkiä, jotka nappasin aamukäppäilyn ohessa.

Täytyy myös mainita, että olen nähnyt jo ensimmäisen etupihan, jota koristi joulupukit, jouluvalot ja petterit. Tässäkin tapauksessa pohdin mielessäni kahta eri syytä moiselle järjettömyydelle: joko joulukoristeiden esillepano lokakuun alussa on jollain häiriintyneellä tavalla sarkasmia muiden halloweeninnostusta kohtaan tai ihmiset ovat oikeasti uskomattoman outoja.

Tapaus 22: Turtuminen

Kai sitä on jollain tapaa kotiutunut, kun asiat eivät enää hetkauta. En enää innostu niin holtittomasti kadun toisella puolella tepsuttavista peuravauvoista, kaupassa kassaneidin kehuessa hiuksiani en enää punastu, vaan kohtaan tilanteen neutraalisti ja kiitän kohteliaisuudesta, sekä juustotuotteiden käsittämättömät hinnat aiheuttavat enää vain lievän tuhahduksen. 

Arki rullaa ja seuraavaan reissuunkin on vielä viikko aikaa. Viime viikonloppuna tosin oli Thanksgiving ja vietettiin sitä 25 hengen illallisen merkeissä. Alkuperäinen idea "kahdeksan tyyppiä olisi varmaan sopivahko määrä" paisui astetta suuremmaksi, mutta erittäin hauskaa oli silti.

Koska mitään maailmaa mullistavaa, ihmeellistä, kauhistuttavaa tai kummallista ei ole tähän hätään tapahtunut, alla muutama (muutaman määritelmä on 3-99) kuva, jota voitte tunnelmoida. Täälläkin on jo syksy.

Victoria downtown

Venetalot laiturissa

Fisherman's Wharf

Kesy hylje satamassa

Kyseinen pullukka tuli pyytämään kalaherkkuja

Yliopistolätkää

Huutonaurua vessassa. "Poor Usain..." 

Pieniä huomioita

Tapaus 18: Urpot pistokerasiat

Hiukan noloa myöntää, mutta koska julkinen nöyryytys on monen mielestä huvittavaa, niin kerronpa silti. En reissuun lähtiessäni tajunnut, ettei Pohjois-Amerikassa ole eurooppalaisia pistokkeita. Vancouverissa noin vuorokauden hereilläolon ja 20 tunnin matkustamisen jälkeen hostellin seinässä olevaa epämääräisesti virnuilevaa outoa pistoketta tuijottaessani ensimmäinen mieleen juolahtava sana alkoi v-kirjaimella. 

Ja kyllä, adapterit on keksitty, mutta kun adapteri ja tietokoneen laturisi mötikkä eivät vain jotenkin sovi toisilleen vaan niiden suhde on jollain tapaa epävakaa ja löysä, joutuu keksiä luovia ratkaisuja. Mutta onneksi Valtaoja ystävineen pelastaa! Otin Kaiken Käsikirjan mukaan, sillä sitä ei koskaan tiedä, milloin iskee inspiraatio lukea sitä. En tosin ajatellut, että siitä tulisi lopulta arkinen apurini. Pakko myös antaa tunnustusta Aqualan L:lle - perusvoide, joka todellakin kuuluu jokapäiväiseen elämään.

Mikäli Orionin tai Ursan edustajat lukevat blogiani, neuvottelen mielelläni sponsorisopimuksista kommenttiosiossa!

Ja mikäli jotain jäi mietityttämään mitkä ovat Eskon alla olevat opukset, vastaus on HBR:n artikkelikokoelma On Leadership ja hömppähetkiä varten mukaan tarttunut Kate Atkinsonin dekkari Ihan tavallisena päivänä.

Tapaus 19: Eväät

Koska Kanadassa ei ole yhtä mahtavaa koulu- ja yliopistoruokasysteemiä kuin Suomessa (terveellinen ja monipuolinen lounas leipien ja juomien kanssa 2,60€), joutuu täällä kuljettamaan eväitä mukaan yliopistolle. Toki yliopiston ruokaloista on mahdollista ostaa pizzapala viidellä dollarilla, mutta ihan koko lukukautta ei viitsisi rämpiä läpi pizzan voimalla. 

Eväiden puuhaaminen valmiiksi tulevaa koulupäivää varten vaatii suunnittelua ja aikaa, joten yleensä eväsrasian sisältö koostuu keitetystä kananmunasta, porkkanan ja kurkun palasista sekä purkillisesta tonnikalaa. Se on ihan helppo ja toimiva ratkaisu (loppupeleissähän ruoka on vain välttämätön paha ja polttoaine, right?), mutta kun kesken päivän huomaat, että rasia on vuodattanut repun pohjalle merellistä ja suhteellisen voimakastuoksuista tonnikalalitkua, joutuu hetken istumaan ja laskemaan kymmeneen. 

Tapaus 20: Maksullinen koulutus

Vaikka itse olen oppinut arvostamaan viime vuosina, varsinkin kauppiksessa opiskelun aloittamisen jälkeen, suomalaista ilmaista koulutussysteemiä, tulee täällä vielä konkreettisemmin vastaan, mitä kyseinen etuus oikeasti tarkoittaa. Business-kurssit ovat täällä kalliimmasta päästä, ja yhdestä vaivaisesta kurssista joudut pulittamaan äkkiä parituhatta dollaria. Parituhatta dollaria per kurssi? Nopealla laskutoimituksella sehän tekee noin kymppitonnin per lukukausi. Ei naurata. Varsinkin, kun en ihan ole vakuuttunut valitsemieni kurssien laadusta. Oma maksuhalukkuuteni olisi ehkä noin 50 euron luokkaa per kurssi. Jos paremmin olisin tiennyt, en olisi ottanut erästä "Kanadan businesympäristöstä" kertovaa kurssia vaikka olisi maksettu.

Suomalaista maksutonta yliopistosysteemiä ovat hehkuttaneet kaikki, joiden kanssa olen asiasta keskustellut. Lauantai-iltana sain pari leukaa tipahtamaan lattianrakoon, kun mainitsin, että meille vielä maksetaan opiskelusta. Jouduin toistamaan lauseen pariin otteeseen, jotta viesti meni perille - ja tällä kertaa vika ei ollut huonossa artikulaatiossa. "You guys are incredible. Why every country is not like Scandinavia or Finland?". Hyvä kysymys. Kanadalainen keskustelukumppanini totesi, että maksaisi mielellään yhtä paljon veroja, jos Kanadaan saataisiin sama systeemi. 

Pienenä noottina, että jokainen opintotuen määrästä kitisijä voisi jonkun aikaa pohtia asiaa laajemmassa mittakaavassa. 

Kotikulmien maisemia

Kuudes postaus

Tapaus 13: Like

Kanadalaisten joka toinen sana on like. "I was like yesterday like doing my like school stuff and I like heard that like..." Sitä voisi verrata suomen vastineeseen niinku, mutta moninkertaisesti pahempana. Kanadalaisen aksentin, tai oikeastaan sen puutteen, koska kanadalaisilla ei kai oikein ole aksenttia, omaksuminen on positiivista, mutta toivottavasti like ei tartu pahemmin.

Tapaus 14: International asshole vs. kulttuurierot

Eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa kommunikoiminen voi joskus johtaa väärinkäsityksiin, kun toiselle normaali käytös voi vaikuttaa toiselle hyvinkin epäkohteliaana. Pohdin, että vaikutankohan töykeältä vuokraisännän ja hänen lapsiensa silmissä, kun koko päivän vahvasti sosialisoituneena raahaudun väsyneenä illalla kotiin, enkä jaksa höpistä heidän kanssaan kuin hetken? Joku ilta kotiin tallustaessa myhäilin tyytyväisenä, kun näin valojen olevan sammuksissa talossa - aah, ei tarvitse muuta kuin rapsuttaa koiraa sisäänastuessa ja siinä se! Mietin, että kelaakohan esimerkiksi espanjalaiset koskaan samoin, että on ihanaa välttyä ihmiskontaktilta? On vain aika mukavaa päästä omaan huoneeseen, rauhassa, yksin. Kai se suomalaisuus tulee näissä hetkissä ilmi? Täytyy varmaan ehdottaa, että illallistettaisiin joku päivä porukalla.

Todettiin kuitenkin vaihtarikaverien kanssa eräänä iltana, että on tapauksia, jolloin kaikki huolimatta kulttuurista, kielestä, uskonnosta tai kansalaisuudesta pitävät toimintaa epäkohteliaana. Nimettiin tällaiset tapaukset ryhmäksi international assholes. Mielestäni aika kuvaavaa.

Tapaus 15: Peurat

Peuroja on kaikkialla. Ihan joka paikassa ja paljon. Ja ne ovat pirun kesyjä - autot voivat ajaa metrin parin päästä ilman, että Perhe Peura vaivautuu vaihtamaan ruokailupaikkaansa tien reunasta muualle. Tämän kolmen viikon aikana peurattomat päivät voi laskea yhden käden sormilla. Ne on kyllä hauskoja ihmiselle, joka jaksaa ilostua pelkästä oravan näkemisestäkin (näin muuten unta, että orava puri mua poskesta... lieneeköhän enneuni?), mutta voin kuvitella, että paikallisilla alkaa mennä hermo. Mutta onhan ne nyt ihania ja kauniita! Ja maistuvia... Miksei niistä osaa vain lahdata ja syödä? Iloisen elämän eläneitä citypeuroja!

Iltakäppäilyllä Peura ja Peura Jr. tapittivat noin 10 metrin päässä.

Tapaus 16: Kierrätys

Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin Kanadassa (tai ainakin Victoriassa) kierrätetään. Täällä on normaalisti seka- ja biojäteastiat joka omakotitalolla, mutta sen lisäksi kierrätetään muovipurkit, metalli, lasi ja kartonki. Ko. jätteet laitetaan ilmeisesti kerran viikossa (tai kerran kahdessa viikossa, täytyy tehdä tarkempaa empiiristä tutkimusta) sinisiin laatikoihin ja jätetään talon eteen tien varteen. Jossain vaiheessa päivän parin sisällä tulee roskakuski ja nakkaa sinisten laatikoiden sisällöt jäteauton kyytiin. Melko aikaavievää ja tehotonta puuhaa, mutta siihen saa tässäkin maassa tottua monessa kohtaa (verrattuna Suomeen).

Tyhjennetyt laatikot jätetään ylöalaisin.

Sympaattiseen lähirantsuun on vain viiden minuutin kävelymatka!

Yritin ottaa siivoa kaverikuvaa Stellan kanssa, mutta koiruutta kiinnosti enemmän mun naaman kuolaaminen.

Tää oli paras, johon pystyttiin.

Sunnuntaileijoja