Gracias México

Yksin reissatessa tutustuu käsittämättömän helposti muihin. Minään iltana ei tarvinnut istua ja nyhjätä yksin. Lopulta aloin listaamaan kansallisuuksia, joita Meksikon reissun aikana tuli tavattua. Tässä lista: Uusi-Seelanti, Australia, Meksiko, Saksa, Ranska, US, Hollanti, Skotlanti, Italia, Ruotsi, Norja, Englanti, Irlanti, Israel, Puola ja Suomi - oi kyllä, istuskelin Chichen Itzassa odottelemassa bussia Tulumiin, kun kuulin yhtäkkiä hämmentävän tuttua puhetta. Vastapäiseltä penkiltä kuului: ”sulla on kulta jäätelöä nenässä”. Sympaattisenoloinen keski-iän paikkeilla oleva pariskunta.

Tulumissa itseasiassa törmäsin kahdesti suomalaisiin. Ehdin viettää hostellilla kaksi kokonaista päivää, ennen kuin suomalainen lajikumppanini tajusi minun olevan Suomesta. Mulla ei ole minkäänlaista asenneongelmaa suomalaisia kohtaan, päin vastoin, mutta reissatessa haluan mielummin tavata ja kokea ihmisiä vieraista kulttuureista - Suomessa saan ihan tarpeekseni suomalaisista. Niinpä en missään vaiheessa kertonut alkuperääni. Yksi aamu aamupalaillessa eräs ruotsalainen (totta kai) meni ja paljasti minut "hey hey Finland and Finland here!". 

Rantsuravintolassa istuskellessani viereisestä pöydässä löytyi jälleen suomalaispariskunta. Tajutessani heidän puhuvan suomea, kuiskasin kaverilleni, että älä missään nimessä mainitse sanaa Finland. Pääsin siis pälkähästä.

Chichen Itza oli hieno. Joskus muksuna olen nähnyt dokumentin maya-kulttuurista, ja muistan epäuskoisena pohtineeni, miten käsittämättömän paljon tietoa heillä oli tuhansia vuosia aiemmin. Mayojen ymmärrys muun muassa matematiikasta ja astronomiasta on henkeäsalpaavaa. He pystyivät aikanaan määrittämään tarkasti vuoden pituuden ja ennustamaan auringonpimennykset. 

Jos johonkin Jukatanilla kannattaa matkustaa, niin Tulumiin. Aivan mielettömän leppoisa ja kiva pieni kaupunki kauniine rantoineen. Play del Carmen ja Cancun ovat täysin tuhoutuneet amerikkalaisten turistien, isojen hotellien ja pintaliitoisuuden alle. Jos haluat maksaa kaikesta vähintään tuplahinnan, jollei jopa triplan, Play del Carmen ja Cancun are the places to be. Meksikoa niissä paikoissa et tule näkemään. Tulumissa taas parhaimmillaan saat neljä tacoa 24 pesolla eli noin 1,5 eurolla. 

Chitchen Itza. Hyppäsin Meridasta bussiin aamulla 6.30, jotta olin kahdeksan jälkeen perillä. Aamu oli ihanan rauhallinen, mutta noin kymmenen aikaan paikka täyttyi turisteista.

Mayojen lähes 100m pitkä peliareena

Ruinas Mayas de Tulum. Kävin tsekkaamassa rauniot myös Tulumissa.

Raunioilla oli valtava määrä iguaaneja. Hauskoja kavereita!

Tulumissa kävimme uimassa cenotessa. Wikipedia tietää kertoa, että cenote "on osaksi veden täyttämä doliini eli karstialueelle syöpymällä syntynyt sylinteri- tai maljamainen kuoppa". Kyseinen cenote oli maan alainen luola - aika upea kokemus.

Paikallinen pieni pubi ja perinteinen meksikolainen bändi Tulumissa.

Viimeisenä päivänä lähdettiin veneretkelle Playa del Carmenissa tapaamani ruotsalaistytön kanssa. Koko päivä drinkkejä, ihana lounas, snorklailua ja rannalla makoilua. Kunnon turretour, mutta silti mahdottoman hauska reissu!

Tämän sekavan ja pirstaleisen postauksen jäljiltä päätän Meksikon tarinani. Tiivistäen upea reissu, mahtava kokemus, käsittämättömän mielenkiintoisia ihmisiä kauniine tarinoineen, henkeäsalpaavia maisemia ja totta kai taivaallinen lämpö ja aurinko. Yksin reissatessa joutuu kohtaamaan monia asioita, jotka opettavat ja kasvattavat valtavasti - ihan lyhyessäkin ajassa.

Kiitos Meksiko, ja kiitos kai myös itselleni, että päätin lähteä.

Mérida

Yksin ravintolassa syödessä ei kärsi annoskateudesta. Se on ensimmäinen mieleen juolahtava etu yksinsyömisessä. Istun ravintolassa nimeltä Chaya Maya edessäni tacosipsejä ja ihania tahnoja. Kastuin kunnolla ennen perillepääsyä. Tohkeissani lähdin kulkemaan muka tietävänäni mihin mennä. Väärin. Neljän korttelin päästä alkoi sataa ja tajusin kulkeneeni väärää katua. Muutama kirosana. Jos olisin alkujaan lähtenyt oikean suuntaan, olisin ollut perillä ennen sadetta.

Tarjoilija toi juuri pienen sinivihreän kupin pöytään ”take care, it’s really spicy”. Tähän mennessä olen oppinut, että kokeile kaikkia ensin varovaisemmin kuin ajattelisit sen olevan tarpeellista. Kastoin tacosipsin terävimmän kärjen kastikkeeseen noin millin säteellä ja silti tuntuu, että huulien ja kielen tilalla mulla olisi enemmänkin kytevät hiilenpalaset.

Puolet ravintolasta on taivasalla ja esimerkiksi vessoihin kuljetaan ulkokautta. Yksi tarjoilija seisoo valtavan sateenvarjon kanssa vessojen nurkalla ja saattaa jokaisen tulijan ja menijän kastumatta vessoihin ja takaisin – noin kaksi ja puoli metriä. Hulvatonta.

Lopulta tarjoilija kantaa pöytään suurella puulaudalla kovaan ääneen kihisevän banaaninlehtien sisällä paistetun annokseni: kalaa ja äyriäisiä. Viereisessä pöydässä istuvat herrat, ilmeisesti isä ja poika, kääntyvät katsomaan. Hymyilen heille muikeana – yksin syödessä en koe annoskateutta, mutta ilmeisesti pystyn silti aiheuttamaan sitä muille. ;)

Banaaninlehtien sisällä kypsytettyjä äyriäisiä ja kalaa.

Niinkuin mainitsin, vettä tuli ihan kunnolla.

Mérida on erittäin sympaattinen kaupunki. Eräs vanhempi paikallinen halusi näyttää missä kudotaan aitoja alkuperäisiä riippumattoja "I show you because you're a nice Finnish, not a gringo!".

Méridassa ei myöskään ole kauheasti turisteja, enemmän siellä näkee paikallista elämää.

Eräs paikallinen kertoi että Mérida on oikein turvallinen.
Siltä se myös tuntui.

Viva la México!

Istun bussissa kohti Meridaa ja pohdin, milloin uskallan hörpätä vettä. Ostin tacokojusta kaksi äärimmäisen hyvää mutta järjettömän tulista tacoa – ja nyt suu, kieli, suupielet ja ikenet ovat liekeissä. Vesi vain pahentaisi asiaa. Yritän selviytyä.

Lento laskeutui eilen illalla hieman ennen kahdeksaan Cancuniin. Otin bussin keskustaan ja siinä istuessani tajusin, etten ollut katsonut etukäteen kartalta missä hostellini tarkalleen sijaitsee. Osoite kyllä löytyi, mutta sen avulla ei kovin pitkälle suunnisteta. Ainahan voi toki ottaa taksin, mutta pihinä ajattelin sen olevan turhaa rahankulua, kun kuitenkin sattuu omaamaan kaksi tervettä jalkaa. Muistelin, että bussiasemalta hostellille on vajaan kilometrin matka.

Lopulta erittäin miellyttävä yllätys oli bussiasemalta löyty ilmainen wifi! Näppärää. Ei muuta kuin osoite mapsiin ja menoksi. Kuuden minuutin päästä minut oli toivotettu tervetulleeksi hostellilla ja kysytty olenko nälkäinen. Ai olinko? Kun koko päivän on elänyt banaanilla ja pähkinöillä nälkäinen ei riittänyt kuvaamaan sitä tuuperruttavaa tuskaa, jota koin. Ihana nainen sanoi, että olivat juuri syöneet pastaa ja minulle oli säästetty lautasellinen. Voi onnea!

Pastat naamariin, lähikioskista muutama Sol naurettavan edullisesti ja juomapeliin mukaan muutaman ulkona istuskelevan asukkaan kanssa. Ensimmäiseen tequilashottiin meni noin kaksi tuntia maahan saapumisesta. Mahtavaa porukkaa muun muassa Meksikosta, Uudesta-Seelannista, Skotlannista ja Michiganista. Ilta venähti lopulta huomaamatta pikkutunneille asti. Ajankulua harvoin huomaa, kun on hauskaa.

Seuraavana aamuna aamupalailua ja puolilta päivin hyppäsin bussin kyytiin. Neljän tunnin matka ilmastoidussa ja telkkarein, leffoin ja pistokkein varustellussa bussissa on aika luksusta. Ja tässä kirjoittaessa suun polttelukin vihdoin lakkasi. 

Tähän mennessä paras ja sympaattisin hostelli ikinä. Hostel Catedral Cancunissa.

Merída

Illallinen Merídassa - taidan jo nyt rakastaa meksikolaista ruokaa.

Reissun toiseen majoitukseen saapuessa kouraan lykättiin jääteetä, erittäin hyvää!

Voi ponia!

Haukotustakin helpommin tarttuu hymy

Tapaus 24: Ovatko kanadalaiset onnellisempia kuin suomalaiset?

Sunnuntai, herrasmiehet ja heidän minipurjeveneensä.

Ihmiset hymyilevät enemmän ja vaikuttavat olevan tyytyväisempiä Victoriassa. En ole keksinyt tai havainnut mitään muuta syytä kuin sen, että tuntemattomatkin nostavat katseensa kadulla, kaupassa, puistossa ja bussipysäkillä, hymyilevät, tervehtivät ja ehkä kommentoivat jotain pientä ja huoletonta. Kaupassa olen kohdannut paikallisia, keskustellut mitä kummallisemmista asioista, ja tiedänpä muuten, että lähikaupan keski-iän kynnyksellä olevan kassan hiustenkasvu hidastui ensimmäisen lapsen saannin jälkeen. 

Edelleen kadulla koiran kanssa kulkiessa silloin tällöin tulee pakonomainen tarve pitää katse visusti asfaltissa ja puoliksi mädänneissä vaahteranlehdissä, mutta melko kiitettävästi jo nostan oma-aloitteisesti leukani ja otan rohkean röyhkeästi katsekontaktia. Tänä aamuna aamulenkillä puhistessani jyrkkää ja melko pitkää ylämäkeä ylös naureskelimme vieressä kulkevan rouvan kanssa, että ainakin kunto kasvaa tässä huhkiessa. Suomessa todennäköisesti olisin tehnyt kaikkeni välttääkseni kontaktia, hölkännyt nopeasti ohi rouvasta, jättäytynyt jälkeen ja odottanut, että tuntematon lajikumppanini katoaisi näkökentästäni, tai vähintään pyrkinyt pidättämään hengitystäni - eihän se nyt sovi muiden kuullen niin kovaan ääneen läähättää. 

Näissä kohtaamisissa oleellista ei ole se, minkä niminen turre kenelläkin on, onko tämä sateisin syksy Victoriassa vuosikausiin, kumpi omenamehu on parempaa, tietääkö juttuseurani missä Helsinki on tai kuinka eräänkin Skotlannista kotoisin olevan rouvan kaikki sisarukset asuvat eri puolilla maailmaa. Oleellista on se, kuinka hiton hyvältä kontakti ihmisten kanssa tuntuu. Uskaltaisin väittää, että haukotustakin helpommin tarttuu hymy. 

En usko, että kohtaamillani ihmisillä on kaikki asiat elämässä järjestyksessä ja elämä silkkaa onnea, iloa ja rakkautta, mutta siinä lyhyessä hetkessä ystävällisyys on vilpitöntä ja aitoa. Eikä sen tunteen tarvitse kestää kuin sen pienen hetken, hymyn sekaisen hymähdyksen, kun huomaamatta askel ja kohtaaminen kerrallaan ihmisyys ei tunnukaan niin mahdottomalta.

Pitikö tämän olla vaihtoblogi?

Tapaus 23: Reading break - Hawaiii

Välillä tuntuu, että pitäisikö blogia alkaa kutsua vaihtoblogin sijana reissublogiksi?

Kun ensimmäisenä orientaatiopäivänä dekaani heitti vitsillä, että reading breakia pitäisi kutsua enemmänkin Hawaii breakiksi, koska sinnehän kaikki aina menevät, alkoi pienessä vaihto-oppilaan päässä raksuttaa. Lopulta raksutus oli niin suuri, että liput tuli hommattua ja 4. marraskuuta iloinen joukko kansainvälisiä opiskelijoita marssi lentokoneeseen ja kohti Honolulua.

Koska kokonaisesta viikosta aikajärjestyksessä tarinana kertominen on mielestäni tylsää, kokosin muutaman pointin matkastamme kuvien kera, totta kai.

Waikiki Beach on erittäin täynnä turisteja ja hotelleja. Vietimme ensimmäiset viisi yötä airbnb:ssä siellä, mutta päätimme vuokrata auton, jolla pääsi näppärästi karkuun ahdistavia turistirysiä. Suomalainen ajokortti riitti vallan mainiosti, joten kansainvälistä ajokorttia ei oikeastaan Kanadassa ja Jenkeissä reissatessa tarvitse.

Auringonlaskut olivat totta kai mielyttävää katseltavaa. Kuva ensimmäiseltä illalta Waikiki Beachilta.

Autolla ja jopa bussillakin pääsee vähän syrjäisemmille ja rauhallisemmille rannoille. Kuvassa Makapuu Beach.

Meillä kävi erittäin hyvä tuuri, sillä eräällä (nimeä emme millään muista) rannalla törmättiin merikilpikonniin. Yksi kaveri paistatteli rannalla, mutta sen toverit eivät uskaltaneet rantavettä pidemmälle. 

Niin kaupungit kuin uiminenkin ovat parhaimmillaan öisin - ainakin Havaijilla. ;)

Rantailun lisäksi tehtiin useampi hike. Niistä ehdoton kohokohta oli Three Peaks - Oahun vaarallisin reitti. Olisin ehkä jättänyt tekemättä, mikäli olisin tiennyt, mitä tuleman pitää. 4 tunnin patikoinnin aikana jouduimme muun muassa kiipeämään kalliota pitkin pelkän köyden varassa ja tasapainottelemaan suurien kivenlohkareiden välissä noin 40 cm leveällä polulla, kun molemmin puolin polkua avautui satojen metrien pudotus. 

Noin puolessa välissä törmäsimme tähän kaveriin. Kaija ei paljoa meistä välittänyt, vaan jatkoi tyytyväisenä lounaansa mutustelua. Mahtava lintu!

Kävimme lopulta vain ensimmäisellä huipulla, joka jo itsessään oli melkoinen saavutus. Muiden vastaantulleiden mukaan ensimmäisen huipun maisemat ovat ne parhaimmat. Lisäksi reitti toiselta kolmannelle huipulle on erittäin vaarallinen. Koska jo reitti ensimmäiselle huipulle oli ihan tarpeeksi älytön, kenelläkään ei ollut hinkuja lähteä selvittämään kuinka paljon vaarallisemmaksi meno voisi vielä muuttua. Ylipäätään Three Peaksilla on kuollut jonkun verran jengiä...

Siinä sitä kiivetään, vielä hymyissä suin ennen kalliokiipeilyn alkamista. ;)

Maisemat olivat kuitenkin kaiken sen hien, kuran, adrenaliinin ja haavojen arvoista!

Viimeisenä iltana illallistimme rannalla valtavan kuun, tähtien ja palmujen alla. 

Täytyy tähän väliin antaa muutama ylistyksen sana Huawein Honor 7:n kameralle. Tarpeeksi pitkällä suljinajalla se pystyy ikuistamaan jopa tähdet öisellä rannalla.

Suuri pettymys oli, että emme päässeet surffaamaan reissun aikana. Waikikin alueella aaltoja ei ollut laisinkaan ja pohjoisosassa aallot taas ylsivät parhaimmillaan kymmenen metrin tienoille. Kumpikaan vaihtoehto ei ollut kovinkaan houkutteleva...

Kaksi viimeistä yötä yövyimme Oahun pohjoisosassa, joka oli ihanan rauhallinen ja hieman autenttisempi kuin tukkoinen Waikiki. 

Reissuun samoihin aikoihin lähti useampi vaihtariporukka, joten iltaisin ei tarvinnut miettiä, mitähän sitä tekisi. And danke and tak to my beautiful bear hunter girls! ;)

Parhaimmillaan Oahu on varsinainen paratiisi. Upea kokemus kaiken kaikkiaan - enpä olisi ajatellut, että Kanadan vaihto-opiskelun aikana päätyisin lomailemaan Havaijille? 

Rocky Mountains

Tapaus 22.

Kun sanat eivät riitä kuvailemaan, on parempi käyttää kuvia apuna.

Torstai-iltana lensimme kaverini kanssa Victoriasta Calgaryyn, ja seuraavana päivänä hyppäsimme vuokra-autoon ja suuntasimme etupuskurin kohti Kalliovuoria kolmeksi päiväksi.

Täytyy antaa credittiä Huawein luurille. Kaikki kuvat on otettu Honor 7:lla. Kuvaajana meitsi, paitsi luonnollisesti niissä kuvissa, joissa itse esiinnyn. Niistä kiitokset matkaseura Lynnille!

Calgary on oikeasti yksi maailman rumimpia kaupunkeja. Kaupunki on yrittänyt piristää ilmettään lukuisilla taideinstallaatioilla, mutta keskustassa kävellessä sekään ei auta. Valtavan kokoiset toimitotalot ovat kuitenkin ihan siistejä.

Ensimmäinen näkymä Kalliovuorista Calgaryn ja Banffin välillä. 

Banff on erittäin sympaattinen ja sievä pikkukylä. Lähistöltä löytyi paljon hienoja mestoja.

Kanadalaiset elukat ovat erittäin outoja. Ne eivät pelkää eikä välitä mistään. Tämäkin kaveri ei hievahtautkaan, vaikka autot ohittivat sen metrin parin päästä.

Kanadanhirviuros oli aikamoisen ylväs näky - se asteli lammen vierttä niin itsetietoisen ja varman oloisesti. 

Road tripissä parasta on, kun voi pysähdellä ihastelemaan upeita maisemia milloin vain ja missä vain.

Upea Lake Louise.

Lake Louise ja sympaattinen kaveri.

Huomasin perjantaina, että Lake Louisella linnut olivat kesynoloisia. Lauantaina aamulla nappasin leipää mukaan ja tirput tosiaan tulivat syömään ihan kädestä. Vähän kuumotteli, sillä villieläinten ruokkimisesta voi saada monen tuhannen dollarin sakot. ;)

Lake Louise ylhäältä.

Lake Emerald. Valitettavasti tie Lake Morainelle oli suljettu lumen ja jään takia, joten emme päässeet käymään siellä.

Järven pinta oli kuin peili.

Lauantaina Lake Louiselta lähtiessä saatiin nauttia tunti kunnon luipyrystä. Vuokra-automme Nissan Versa tuntui melko pieneltä, kun kaikilla muilla oli isot maasturit. Lumisadetta ei onneksi kestänyt kuin noin tunti ja kitkarenkaat pitivät hyvin. 

Kyseinen maisema olisi ihan hyvin voinut olla Suomen maanteiltä.

Ehdottomasti yksi mun lempipaikoista oli jossain Lake Louisen ja Jasperin välissä: upea sekoitus järveä, suota, vuoria ja metsää.

Korkeammalla vuoristossa oli ihan kiitettävä määrä lunta. Päätettiin tehdä parin tunnin patikkaretki, ja jossain vaiheessa tajuttiin, että meillä ei ole enää mitään hajua missä alkuperäinen polku kulkee. Oltiin seurattu kahden laskettelijan jalanjälkiä keskelle ei mitään. Olihan kunnon treeni kulkea metrin paksuisessa lumessa pari tuntia.  

Keskellä kuvaa näkyy hieman jäätikköä vuorien välissä.

Jasper ja auringonlasku. 

Sunnuntaina matkalla takaisin Calgaryyn. Sään suhteen meillä kävi aivan mahdottoman hyvä tuuri.

Noin tunti ennen Calgaryyn saapumista. Melko laakeat maisemat.

Calgary, ja ylipäätään Alberta on kunnon cowboyaluetta. Pysähdyttiin tervehtimään muutamaa heppaa - niillä on ainakin tilaa laiduntaa.

Kaiken kaikkeaan aikamoisen upea reissu. Rocky Mountains on pakko kokea uudestaan. Seuraavalla kerralla ehkä kesäaikaan? ;)