lauantai 29. lokakuuta 2016

Rocky Mountains

Tapaus 22.

Kun sanat eivät riitä kuvailemaan, on parempi käyttää kuvia apuna.
Torstai-iltana lensimme kaverini kanssa Victoriasta Calgaryyn, ja seuraavana päivänä hyppäsimme vuokra-autoon ja suuntasimme etupuskurin kohti Kalliovuoria kolmeksi päiväksi.

Täytyy antaa credittiä Huawein luurille. Kaikki kuvat on otettu Honor 7:lla. Kuvaajana meitsi, paitsi luonnollisesti niissä kuvissa, joissa itse esiinnyn. Niistä kiitokset matkaseura Lynnille!

Calgary on oikeasti yksi maailman rumimpia kaupunkeja. Kaupunki on yrittänyt piristää ilmettään lukuisilla taideinstallaatioilla, mutta keskustassa kävellessä sekään ei auta. Valtavan kokoiset toimitotalot ovat kuitenkin ihan siistejä.

Ensimmäinen näkymä Kalliovuorista Calgaryn ja Banffin välillä. 

Banff on erittäin sympaattinen ja sievä pikkukylä. Lähistöltä löytyi paljon hienoja mestoja.

Kanadalaiset elukat ovat erittäin outoja. Ne eivät pelkää eikä välitä mistään. Tämäkin kaveri ei hievahtautkaan, vaikka autot ohittivat sen metrin parin päästä.


Kanadanhirviuros oli aikamoisen ylväs näky - se asteli lammen vierttä niin itsetietoisen ja varman oloisesti. 

Road tripissä parasta on, kun voi pysähdellä ihastelemaan upeita maisemia milloin vain ja missä vain.

Upea Lake Louise.

Lake Louise ja sympaattinen kaveri.

Huomasin perjantaina, että Lake Louisella linnut olivat kesynoloisia. Lauantaina aamulla nappasin leipää mukaan ja tirput tosiaan tulivat syömään ihan kädestä. Vähän kuumotteli, sillä villieläinten ruokkimisesta voi saada monen tuhannen dollarin sakot. ;)

Lake Louise ylhäältä.

Lake Emerald. Valitettavasti tie Lake Morainelle oli suljettu lumen ja jään takia, joten emme päässeet käymään siellä.

Järven pinta oli kuin peili.

Lauantaina Lake Louiselta lähtiessä saatiin nauttia tunti kunnon luipyrystä. Vuokra-automme Nissan Versa tuntui melko pieneltä, kun kaikilla muilla oli isot maasturit. Lumisadetta ei onneksi kestänyt kuin noin tunti ja kitkarenkaat pitivät hyvin. 

Kyseinen maisema olisi ihan hyvin voinut olla Suomen maanteiltä.

Ehdottomasti yksi mun lempipaikoista oli jossain Lake Louisen ja Jasperin välissä: upea sekoitus järveä, suota, vuoria ja metsää.



Korkeammalla vuoristossa oli ihan kiitettävä määrä lunta. Päätettiin tehdä parin tunnin patikkaretki, ja jossain vaiheessa tajuttiin, että meillä ei ole enää mitään hajua missä alkuperäinen polku kulkee. Oltiin seurattu kahden laskettelijan jalanjälkiä keskelle ei mitään. Olihan kunnon treeni kulkea metrin paksuisessa lumessa pari tuntia.  



Keskellä kuvaa näkyy hieman jäätikköä vuorien välissä.


Jasper ja auringonlasku. 


Sunnuntaina matkalla takaisin Calgaryyn. Sään suhteen meillä kävi aivan mahdottoman hyvä tuuri.

Noin tunti ennen Calgaryyn saapumista. Melko laakeat maisemat.

Calgary, ja ylipäätään Alberta on kunnon cowboyaluetta. Pysähdyttiin tervehtimään muutamaa heppaa - niillä on ainakin tilaa laiduntaa.

Kaiken kaikkeaan aikamoisen upea reissu. Rocky Mountains on pakko kokea uudestaan. Seuraavalla kerralla ehkä kesäaikaan? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti