Tapaus 18: Urpot pistokerasiat
Hiukan noloa myöntää, mutta koska julkinen nöyryytys on monen mielestä huvittavaa, niin kerronpa silti. En reissuun lähtiessäni tajunnut, ettei Pohjois-Amerikassa ole eurooppalaisia pistokkeita. Vancouverissa noin vuorokauden hereilläolon ja 20 tunnin matkustamisen jälkeen hostellin seinässä olevaa epämääräisesti virnuilevaa outoa pistoketta tuijottaessani ensimmäinen mieleen juolahtava sana alkoi v-kirjaimella.
Ja kyllä, adapterit on keksitty, mutta kun adapteri ja tietokoneen laturisi mötikkä eivät vain jotenkin sovi toisilleen vaan niiden suhde on jollain tapaa epävakaa ja löysä, joutuu keksiä luovia ratkaisuja. Mutta onneksi Valtaoja ystävineen pelastaa! Otin Kaiken Käsikirjan mukaan, sillä sitä ei koskaan tiedä, milloin iskee inspiraatio lukea sitä. En tosin ajatellut, että siitä tulisi lopulta arkinen apurini. Pakko myös antaa tunnustusta Aqualan L:lle - perusvoide, joka todellakin kuuluu jokapäiväiseen elämään.
Mikäli Orionin tai Ursan edustajat lukevat blogiani, neuvottelen mielelläni sponsorisopimuksista kommenttiosiossa!
Ja mikäli jotain jäi mietityttämään mitkä ovat Eskon alla olevat opukset, vastaus on HBR:n artikkelikokoelma On Leadership ja hömppähetkiä varten mukaan tarttunut Kate Atkinsonin dekkari Ihan tavallisena päivänä.
Tapaus 19: Eväät
Koska Kanadassa ei ole yhtä mahtavaa koulu- ja yliopistoruokasysteemiä kuin Suomessa (terveellinen ja monipuolinen lounas leipien ja juomien kanssa 2,60€), joutuu täällä kuljettamaan eväitä mukaan yliopistolle. Toki yliopiston ruokaloista on mahdollista ostaa pizzapala viidellä dollarilla, mutta ihan koko lukukautta ei viitsisi rämpiä läpi pizzan voimalla.
Eväiden puuhaaminen valmiiksi tulevaa koulupäivää varten vaatii suunnittelua ja aikaa, joten yleensä eväsrasian sisältö koostuu keitetystä kananmunasta, porkkanan ja kurkun palasista sekä purkillisesta tonnikalaa. Se on ihan helppo ja toimiva ratkaisu (loppupeleissähän ruoka on vain välttämätön paha ja polttoaine, right?), mutta kun kesken päivän huomaat, että rasia on vuodattanut repun pohjalle merellistä ja suhteellisen voimakastuoksuista tonnikalalitkua, joutuu hetken istumaan ja laskemaan kymmeneen.
Tapaus 20: Maksullinen koulutus
Vaikka itse olen oppinut arvostamaan viime vuosina, varsinkin kauppiksessa opiskelun aloittamisen jälkeen, suomalaista ilmaista koulutussysteemiä, tulee täällä vielä konkreettisemmin vastaan, mitä kyseinen etuus oikeasti tarkoittaa. Business-kurssit ovat täällä kalliimmasta päästä, ja yhdestä vaivaisesta kurssista joudut pulittamaan äkkiä parituhatta dollaria. Parituhatta dollaria per kurssi? Nopealla laskutoimituksella sehän tekee noin kymppitonnin per lukukausi. Ei naurata. Varsinkin, kun en ihan ole vakuuttunut valitsemieni kurssien laadusta. Oma maksuhalukkuuteni olisi ehkä noin 50 euron luokkaa per kurssi. Jos paremmin olisin tiennyt, en olisi ottanut erästä "Kanadan businesympäristöstä" kertovaa kurssia vaikka olisi maksettu.
Suomalaista maksutonta yliopistosysteemiä ovat hehkuttaneet kaikki, joiden kanssa olen asiasta keskustellut. Lauantai-iltana sain pari leukaa tipahtamaan lattianrakoon, kun mainitsin, että meille vielä maksetaan opiskelusta. Jouduin toistamaan lauseen pariin otteeseen, jotta viesti meni perille - ja tällä kertaa vika ei ollut huonossa artikulaatiossa. "You guys are incredible. Why every country is not like Scandinavia or Finland?". Hyvä kysymys. Kanadalainen keskustelukumppanini totesi, että maksaisi mielellään yhtä paljon veroja, jos Kanadaan saataisiin sama systeemi.
Pienenä noottina, että jokainen opintotuen määrästä kitisijä voisi jonkun aikaa pohtia asiaa laajemmassa mittakaavassa.
Kotikulmien maisemia
